Venäjä opetti Euroopalle energiariippuvuuden riskit, Kiina tavarariippuvuuden riskit. Yhdysvallat paljastaa nyt teknologiariippuvuuden riskit.
Kuva: Omakotiliitto
Kriisivarautuminen muuttuu, sillä vanhat opit eivät enää riitä. Skenaarioissa varaudutaan nyt kriiseihin, jotka ketjuuntuvat ja leviävät nopeasti sektorilta toiselle. Sodasta puhuminen on varautumisessa arkea, ja myös Huoltovarmuuskeskus julkaisi tiistaina sotilaallisen voimankäytön skenaarion. Sillä patistellaan yrityksiä miettimään haavoittuvuuksiaan pitkäkestoisessa kriisissä.
Pitkittyvissä kriiseissä huoltovarmuudelta vaaditaan erilaista logiikkaa kuin yksittäisiin häiriöihin kuten polttoainepulaan, myrskytuhoihin tai toimituskatkoihin varautumisessa.
Viljan, rokotteiden tai öljyn varastoiminen saattaa yhä olla perusteltua, mutta kriittistä on myös data ja tietoliikenne. Energia on riippuvaista tietoliikenteestä, logistiikka sähköstä, maksaminen digijärjestelmistä. Yritysten toiminta nojaa kansainvälisiin palveluihin ja verkostoihin, mikä tekee koko yhteiskunnasta tehokkaamman mutta myös uudella tavalla haavoittuvan.
Suomessa on oltu omasta huoltovarmuudesta kovin ylpeitä siksi, että valtio ei tuota kriittisiä palveluja itse, vaan varmistaa, että yritykset pystyvät pitämään yhteiskunnan käynnissä myös kriisissä.
Sodan tai vakavan kriisin alkuvaihe olisi vaikein, sillä epävarmuus on suurta. Yrityksistä katoaisi työvoimaa, kun ihmiset lähtisivät evakkoon ja rintamalle. Silti Huoltovarmuuskeskuksen mukaan ensimmäiset kuukaudet todennäköisesti selvittäisiin ihan kohtuullisesti, sillä lyhyisiin häiriöihin yritykset ovat varautuneet varsin hyvin. Ukrainan sodan opetuksiin kuitenkin kuuluu, että sodan ensi-iskuissa yritykset ovat kyberiskujen ja häirinnän kohteena.
Huoltovarmuus siirtyi varastoista järjestelmiin.
Ongelmat kasvavat, kun kriisi kestää yli puoli vuotta ja varastot tyhjenevät. Silloin tarvitaan uusia tuotanto-, korjaus- ja jakeluratkaisuja, ja niitäkin yritysten pitäisi miettiä varautumisessaan. Huomio siirtyy järjestelmiin ja digitaalisiin palveluihin. Samalla nousee esiin kysymys, joka ei aiemmin kuulunut huoltovarmuuden ytimeen: kenen vallassa järjestelmät ovat.
Venäjä opetti yrityksille energiariippuvuuden riskit, Kiina koronaviruspandemian aikaan tavarariippuvuuden riskit ja nyt Yhdysvallat paljastaa teknologiariskit.
Euroopan digitaalisesta suvereniteetista puhuttiin pitkään osana Yhdysvaltojen ja Kiinan teknologiakamppailua. Euroopassa riippuvuus Yhdysvalloista nähtiin myös turvatakuuna. Ennen kaikkea amerikkalaiset digijätit nähtiin kuitenkin kaupallisesti järkeviksi ratkaisuiksi. Suomalaisyritysten kriittiset digitaaliset palvelut, ohjelmistot, pilvipalvelut, maksujärjestelmät ja myös tekoälyratkaisut ovat pääosin amerikkalaisia.
Nyt tilanne on epämukavampi, sillä myös riippuvuus Yhdysvalloista alkaa olla riski. Presidentti Donald Trumpin politiikka pakotti kysymään, mitä tapahtuisi, jos Yhdysvallat alkaisi ohjata palvelujen saatavuutta poliittisesti esimerkiksi sanktioilla ja vientirajoituksilla.
Kyse ei ole vain siitä, sääteleekö EU amerikkalaisia digijättejä. Kriisiaikoina on keskeistä, kuka omistaa, operoi ja voi katkaista kriittiset palvelut.
Varsinkin pilvipalveluissa riippuvuus Yhdysvalloista on turvallisuuskysymys. Täysi irtikytkentä Yhdysvalloista olisi kuitenkin kallista, hidasta ja oikeastaan mahdotonta.
Ongelma ei ole edes amerikkalaisuus sinänsä, vaan kriittisten toimintojen keskittyminen harvojen käsiin. Yritykset tekevät omat valintansa. EU:n ja sen jäsenmaiden tehtävänä on vähentää kriittisiä riippuvuuksia ja vauhdittaa vaihtoehtojen rakentamista.
Huoltovarmuus ei ole enää vain varastoja. Kysymys on vallasta. Keskeistä on, että kaikkein kriittisin data ja elintärkeimmät digitaaliset palvelut ovat omissa käsissä. On hyväksyttävä, että siitä valtio voi joutua myös maksamaan, vaikka halvemmallakin saisi.
LÄHDE: HS.fi 02.05.2026